
Taannoista "punajuurta" hiukan korjailtuani,sain mielestäni enemmän sydämen muotoisen kuvion esiin.Tausta on sydämen punaista aina oikein neuletta.-Niinkuin jo aikaisemmin olen kertonut ,on jouluiseen pannulappuuni.Pohjakin vaihtui sileästä aina oikein neuleeksi.Näin kuvio nousee paremmin bloginappini näköinen pannulappu ( vaihtoehtoisesti neulottujen tossujen kanssa,joista kuva myöhemmin) ollut viemiseni eli "käyntikorttini",jo 80-luvun alusta asti.Niinpä ystävät tulevana joulun aikanakin saavat tuoimisinani pannulapun.Mihinkäs pantteri pilkuistaan pääsee!

Tämä pannulappu on myös ensimmäinen työni Sian neuleideat-kisaan.
|
|
Muuten se petrooli jakku tosiaan valmistui nopeasti lanka paksua ja koko xs.
Kaunis patalappu!
Minä en ole saanut tehtyä minkäänlaista pussukkaa enkä tiedä ehdinkö. Joululahjaneulomukset on vielä pahasti kesken ja niitä joulukoristeitakin pitäisi virkata.
(kiitos kommenteista ja vierailuista blogiini.. kun en ole sinun blogissasi pahemmin ehtinyt vierailla):