Tervehdys teille blogiystävät ! Pitkästä aikaa istun koneen ääressä päivittämässä näitä sivuja.Syy hiljaisuuteen ei ole minussa,vaan kone sanoi irti yhteistyön kanssani ja sivut pimenivät.Eivät aivan kaikki,mutta muuan tärkeä osio kuitenkin.Lukuisia ohjeita olen saanut,mutta riittävää apua ei ole tullut.Eilen tuli sellainen asiantuntija ,joka vei koneen mennessään ja toi sen tänään kuntoon laitettuna takaisin! - Tauon aikan puikot ja koukut ovat tuottaneet käsissäni paljon tarpeellista,mutta en ole viitsinyt ottaa kuvia,kun niidenkään laittaminen blogisivuille ei olisi onnistunut.Joulun alla otin yhden kuvan,joka tulkoon nyt tässä esitellyksi:
SUKAT MERENKULKIJALLE kokoa 42: Lanka Novitan Nalle.Puikot kolmosen bambut.Perussukka vahvistetulla kantapäällä.Vartta kiertävä kuvio on suunniteltu Suomen Merimieskirkko ry:n logosta.Nämä sukat menivät arpavoitoksi seurakuntamme merimieskirkkopiirin joulujuhlassa ja ovat viimeiset neulomukseni varmasti pitkään aikaan.Ainakin muutamaan kuukauteen.
Edelliseen viitaten haluan kertoa,että "matto lähti altani" sisätiloissa,ei kuitenkaan kotonani, ja kaaduin pahasti.Sain lievän aivotärädyksen,7 tikkiä vaativan haavan takaraivon syrjään ja murtuman vasempaan käsivarteen ranteen yläpuolelle.Tikit on poistettu,päänsärky ja huimaus jo taaksejääneitä.Kipsiä joudun pitämään vielä parisen viikkoa.
Eiköhän tästä vielä puikkoihinkin päästä...
Siunausta ,iloa,valoa,voimia ja terveyttä jokaiselle teille alkaneena vuotena 2015 toivottelee famu.
Kommentit