Olen viime vuosien aikan neulonut muutaman Dominopeiton muista neuletöistäni jääneistä kerien lopuista.Yhden tein pojantyttärellei,toisen sydänystävälleni ja kolmannen itselleni.Ensimmäisen Dominopeittoni neuloin uusista langoista miehelleni vuonna 2010 "toipilaspeitoksi" hänen toipuessaan pitkästä, vaikeasta sairaudesta.- Tämän kuvassa näkyvän peiton aloitin jo viime syksynä,mutta se jäi joulun alla muiden kiireiden takia pahasti kesken.
Lahden kisojen alkaessa otin työn esille ja neuloin sitä kisojen ajan TV: tä katsellessa ja vähän väliaikoinakin.Pääsin maaliin varttia ennen viidenkympin voittajakolmikkoa!
DOMINOPEITTO kerien lopuista.Mitat noin 110 x 140 cm.Paloja yhteensä 154. Lankaa kului yhteensä noin 1.2 kg.Reunaan virkkasin seiskaveikalla ensin kiinteän kerroksen ja lopuksi kerroksen rapuvirkkauksella.
"Paketti" on valmis lähtemään seurakunnan diakoniatyön kautta tarvitsevalle annettavaksi.
Kommentit