Lankakauppiaani esitteli minulle taannoin pienen muovisen kapistuksen,jonka hän kertoi pitävän langat järjestyksessä ja muutenkin helpottavan kirjoneuleen tekemistä.Sillä kertaa ei tarttunut mukaani.Pääsiäisen aikaan näin jossakin blogissa kuvan vastaavasta kapistuksesta, joka oli  oli väännetty rautalangasta ja jonka erinomaisuutta käyttäjä kovasti kehui. -Arjen tultua ostin itselleni tuon "lisälaitteen" 5.50 euron hinnasta. Kallis oli mielestäni muoviseksi ,mutta en kadu.Kirjoneulesukat edistyvät joutuisammin ja neuleen jälki on entistä tasaisempaa.Ihmeellisesti nurjan puolen lankajuoksutkin  asettuvat kuin itsestään eivätkä kiristä ollenkaan.SUOSITTELEN KIRJONEULEEN YSTÄVILLE!

523845.jpg

TASALUKU 33333 ON BONGATTU!  Onnekkaita oli tällä kertaa kaksi eli blogeista Kultalankaa Golden ja Ajatuksia Puikkojen takaa Riikka.Onnea voittajille ja lämmin kiitos teille kaikille,jotka olette vierailleet blogissani nyt ja koko tämän ensimmäisen puolivuotisen blogitaipaleeni aikana.Toivon,että yhteys säilyy edelleen nyt,kun polut ovat tuttuja meiltä teille ja teiltä meille.-Pienet paketit lähtevät Goldenille ja Riikalle yhteystiedot saatuani.